Suomi palasi rytinällä mitalisijoille ja on Rullakiekon MAAILMANMESTARI!

Peli alkaa tasaisesti. Kiekkoa pyöritellään niin Suomen kuin Kanadankin päädyssä ja molemmat joukkueet puolustavat hyvin. Suomi saa erän alkuun loistavan maalipaikan, kun neljä Suomen edustajaa lähtevät läpiajoon vastassaan yksi Kanadalainen. Kiekko kuitenkin osuu tolpan kulmaan eikä maalia saada aikaiseksi.
Minuutit kuluvat ja kun erää on pelaamatta enää reilu kaksi minuuttia, Petri Partanen saa loistavan syötön maalinedustalle ja laukoo Suomen 1-0 johtoon! Ensimmäinen erä päättyy Suomelle 1-0.
Toista erää on pelattu alle kaksi minuuttia ja Tomi Penttinen karkaa Kanadan alueelle, kiertää maalin ja saattaa kiekon ohi Kanadavahti Brett Leggatin. Peli Suomelle 2-0!
Erän puolessa välissä Kanadan Chris Terry saa miltei avoimen maalin eteensä, muttei pääse nostamaan kiekkoa ja kiekko liukuu suoraan Sasu Hoven syliin. Suomi selviää tilanteesta säikähdyksellä.
Pelin ensimmäinen jäähy tulee ajassa 20.48, kun Jouni Aalto koukkaa Kanadalaista. Kanada pyörittää ylivoimaa, Kyle Sheen syöttää ja Dave Hammond laukoo. Kiekko kilahtaa tolpan kautta Hovin selän taakse ja Kanada kaventaa pelin 2-1:een. Kolmanteen erään siirrytään Suomen 2-1 johtolukemissa.
Suomi pyörittää kolmannen erän alkua taukoamatta ja pääsee useasti Kanadan maalille, muttei saa kiekkoa sisään. Ajassa 27.43 Kanada tasoittaa pelin 2-2:een. Maalintekijänä Chris Rauckman.
Hetkeä myöhemmin Jesse Saarinen syöttää ja Petri Partanen viimeistelee kiekon Brett Leggatin längeistä sisään! Suomi siirtyy jälleen johtoon ja peli 3-2.
Suomi pääsee ottelussa ensimmäistä kertaa ylivoimalle kolmannen erän puolivälissä, kun Brennan Luscombe koukkaa itsensä jäähylle. Kanada kuitenkin selvittää alivoiman. Erän lopussa ei enää synny tilastollisesti merkillisiä tilanteita ja viimiseen erään siirrytään Suomen 3-2 johtolukemissa.
Neljäserä alkaa Kanadan ehdoilla, mutta Suomen maalilla seisova Sasu Hovi koppaa kiekot suojiinsa ja Suomi pääsee hyökkäämään. Omalla puolustusalueellaan Kanadan __ ottaa koukkaamisesta 1,5 minuutin jäähynja Suomi pääsee pyörittämään ylivoimaa heti erän alkuun. Ylivoima tuottaa tulosta, Camilo Miettinen ampuu ja Ruotsipelin sankari Kari Lohtander saattaa kiekon verkkoon. Peli Suomelle 4-2.
Ottelu kerkeää jatkua vain _ minuuttia, kun peli vihelletään jälleen poikki. Kanadan ___ pääsee jäähylle ja Suomelle ylivoimaa. Hetki ennen jäähyn loppua, Kim Strömberg lataa kiekon lämärillä oikeaan alakulmaan ja peli Suomelle 5-2!
Kiekko pyörii molemmissa hyökkäyspäissä ja maalivahdit laitetaan urakoimaan. Varsinaista peliaikaa on pelaamatta kaksi minuuttia, kun vaihtoaitiosta mailan kentälle, tilanteesta tulee epäselvä ja Suomelle merkitään 6-2 maali.

Sekunnit kuluvat ja Suomi ottaa nimiinsä rullakiekon maailmanmestaruuden vuosimallia 2014 kaatamalla Kanadan 6-2!!!

Ottelun parhaimmaksi pelaajaksi palkitaan Suomesta Petri Partanen ja Kanadalta Brett Leggat.